Naapuriasiaa

"Tutuksi tuli tämäkin huomionkipeä kaveri."

Kotiseutumatkailu näytti toimineen jonkinlaisena positiivisena manauksena. Kun palasin Valtterin kirpputorimakasiineilta ystäväni kanssa keittämään lounaspöperöä banaaneista ja katkaravusta, kotini näytti jotenkin aika lailla erilaiselta kuin mihin olin tottunut. Hiuslaite tutisten Mantelityttö riensi tutkimaan kakluuniani, ja yhtäkkiä maitokannulleni (se Made in Sweden), lautalattialleni ja yltiöpäiselle pyrkimykselleni elää söpösti ja esteettisesti löytyi ansaittu kultivoitunut ihailija. Tuntui hyvältä saada ylistystä varman maun omaavalta kriitikolta. Aurinkokin paistoi täydeltä terältä ja vaahterat olivat naurettavuuteen asti rapeita ja keltaisia. Kaiken kaikkiaan asiat esittelivät parhaita puoliaan estottomasti ja rönsyten.

Saatellessani ystävääni ovelle asiat asettuivat yhä vain parempaan muottiin. Jumalat nimittäin lähettivät minulle Naapurin. Harmaahiuksinen mutta jotenkin järjettömän nuorekas ja tarmoa puhkuva nainen oli pihalla asettelemassa huvimajan eteen asetettuja puutarhatuoleja talviteloille. Naisen kahiseva goretex-vaatetus tuntui tuovan toi pihalle tervehenkisen tuulahduksen saaristolaiselämän henkeä. Sydämeni takoi: hetkeen on tartuttava! Ei tuollainen majakanvartijan näköinen nainen voi purra, tai jos pureekin, niin se on sitten käräjäoikeiden setvitettävä asia, ajattelin.

Ilokseni tulinkin naisen kanssa juttuun oikein hyvin. Yhtäkkiä umpimieliseksi turvonnut asuinympäristöni avautuikin varsinaiseksi tarinalaariksi. Kuten olin jo aikaisemmin päätellyt, talossani oli asui oikeita ihmisiä, sillä oli oikea historia ja tietyissä asioissa noudatettiin aivan oikeita käytäntöjä. Toisin sanoen minun ei tarvitsisi hapuilla joka asiassa yksin, vaan apua oli olemassa ja saatavilla. Pihaa saisi hoitaa. Lehtiä saisi haravoida. Ja patterini tulisi korjatuksi.

Muutamaa yötä aiemmin kylpyhuoneeni nonstoppina helvetillistä kuumuutta hohkaava lämpöpatteri oli nimittäin saanut hengenheimolaisen makuuhuoneeni puolelta. Siellä jo asuntoon muuttaessani löysänä ollut vesikiertopatterin termostaatti oli päästänyt viimeisen kuolonkorinansa ja irronnut rusahtaen. Tehot jäivät tietenkin täysille. Koko kämppä alkoi muistuttaa saunaa. Tiesin siis että talossa oli tämä joku tyyppi, mies, jonka sydämenasiana oli hoitaa kaikenlaiset pienet talossa ilmenevät epäkohdat, käden käänteessä ja silkasta mielenkiinnosta. Majakanvartijanainen, Alma, oli juuri pohtimassa kanssani, miten saisin mieheen yhteyden patterista kysyäkseni, kun jumalat kävelyttivät näyttämölle samaisen henkilön, ilmi elävänä. Perässä seurasi miehen pieni kiihkeä jackrussellinterrieri, joka iski hampaansa sen haravan, jota olin juuri ollut käyttelemässä, varteen. Haravointi hankaloitui huomattavasti mutta eläimen leikkisän itsepäinen luonne sen sijaan pääsi tilanteessa oivallisesti oikeuksiinsa.

"Sisäinen kauneus on tärkeintä."

Kerroin asiani. Että josko sitä mitenkään kehtaisi pyytää joskus lähitulevaisuudessa tätä asiaa tutkittavan, ei niin että sitä mitään vaatisin mutta huhut kertovat että toisinaan asioille jotain tapahtuu (toisinaan ei), tukalat ovat oltavat, varmasti ymmärrettävää, ymmärrättehän, että näin kehtaan nöyrästi pyytää ja anoa, huomenna kenties, nythän on tämä sunnuntaikin, edes arvio asiasta, putkimies pelottaa ja lasku eritoten mutta mitään en myönnä, voihan sitä viisi vuotta näinkin elää, ikkuna vain auki, kesäisin teltta pihalle, ilmastonmuutos tulee, talon rakenteet vääntyvät kuivuessaan...

"No minäpäs tulen katsomaan sitä patteria. Missäs asunnossa sinä nyt sitten asuitkaan?" Seuraavassa hujauksessa Kaarlo jo tutkikin potilasta pienen, kiihkeän ja valkoisen koiran pomppiessa sängylläni erittäin itsetietoisen oloisena. Melkein viiden minuutin sisään operaation alkamisesta kättelin kiitokseksi ja jäin tuijottamaan uutuuttaan kiiltävää termostaatin nuppia yksin ja hämmentyneenä. Korjauksen kulku oli ollut seuraava: Kaarlo otti rikkinäisen nupin mukaansa, meni omaan asuntoonsa, irrotti siellä termostaatin säätimen omasta patteristaan, tuli takaisin ja liitti sen minun asuntoni patteriin. Totesi ettei heillä sitä säädintä nyt välttämättä ollenkaan tarvittasi jos nyt sitten ilmenisi ettei siitä hajonneesta kappaleesta heille enää korjaamalla uutta saisikaan. Olin häkeltynyt osoitetusta ystävällisyyden määrästä. Asioiden mutkattomuudesta, ripeydestä ja naapuriavun sydämellisyydestä. Voi veljet, täällähän sitä eletään kuin herran kukkarossa.

Kiirehdin takaisin pihalle lehtiä haravoimaan, korvatakseni saamani palveluksen edes jonkinasteisella yrityksellä olla aktiivinen pihapiiriläinen. Riehuessani vuoritakkini sisällä hikeä tursuten päätin että todellakin, kyllä ne joulukortit kannattaa jakaa. Ja pihan haravoin kokonaan, ihan varmasti, ja keväällä sitten isken maahan kukkasipuleita. Tänne minä haluan kuulua, aivan varmasti.