Merkitysten välittäminen ja vastaanottaminen luovan ajattelun välityksellä vaikuttaa olevan kaikille ihmisyksilöille tärkeä yhteinen taito. Sen puuttuminen koetaan yleensä hälyyttäväksi ja liitetään persoonallisuus- ja kehityshäiriöihin, ihmisyyden vammautumiseen, sosiaalisen kosketuksen menettämiseen. Yksilö ilman luovuuteen vaadittavaa abstraktin ajattelun kykyä tuntuu sulkeutuvan kokonaan yhteisönsä ulkopuolelle, muuttuvan ihmisen irvikuvaksi.
Kuvataiteet ovat kiistatta luovaa toimintaa, sellaista, joka on ihmislajin yksi omaleimaisimpia piirteitä. Sen sijaan selvää ei ole, ovatko taide ja ihmislaji syntyneet samanaikaisesti. Ajattelusta jää vain välillisiä jälkiä arkeologien löydettäväksi. Selvästi kuvalliseen ajatteluun pyrkivä esine todistaa taiteen olemassaolosta syntyhetkellään, mutta löydösten puuttuminen sen sijaan ei anna vetää johtopäätöstä taiteen olemattomuudesta. Minkälainen on voinut olla ihmislaji vailla taidetta? Voisimmeko ylipäätään ymmärtää heidän ajatteluaan?
Entä mistä taiteellinen luovuus on alunperin kummunnut esiin? Kyse kun on niin laajasta ominaisuuksien joukosta, että mikä tahansa äkkillinen mutaatio, kulttuurillinen hyppäys tai herääminen tuntuu järjettömältä ajatukselta. Onko taiteellista luovuutta voinut syntyä asteittain esimerkiksi sosiaaliseen kanssakäymiseen tarvittavasta huumorintajusta? Tai tulevan ennakoimiseen tarvittavasta mielikuvituksesta? Kielen sivutuotteena?
Se, että taiteita esiintyy ja on esiintynyt kaikissa maailman kulttuureissa ja ihmisyhteisöissä, antaa selkeän syyn olettaa että taiteellinen luovuus on suuri hyöty ihmislajin selviämisen ja keskinäisen kanssakäymisen kannalta. Vaikka taiteen määrittävää käyttötarkoituksen, rajojen, yksilöllisyyden ja yhteiskunnallisen arvostuksen standardia ei voida määrittää, on taiteen tekemisen takana jaettu kyky käsitteelliseen ajatteluun. Se mahdollistaa tiedonsiirron, jossa esimerkiksi elottomalle aineelle voidaan sopivalla, sovitunlaisella muotoilulla antaa merkityksiä, joita samaan kuvastoon ja tulkintakulttuuriin vihkiytyneet osaavat lukea. Luunpala muuttuu kasvoiksi, hiilellä piirretty viiva hahmoksi jossa voimme tunnistaa identiteetin.
Tämä merkitysten tunnistaminen tapahtuu jopa niin yleispätevästi, että se onnistuu usein yli aikakausien ja valtavien maantieteellisten etäisyyksien. Mikä hämmästyttävintä, silloinkin kun katsojalta puuttuu jokin taideteoksen tarkoitetun viestin lukemiseen tarvittava oleellinen tieto, hän pyrkii vaistonvaraisesti lukemaan sen taakse piilotettua konkretiaa oman kuvakulttuurinsa silmin. Katsetta on itse asiassa lähes mahdoton estää hakemasta merkityksiä, varsinkin jos sen kohde on ihmiskätten tuote. Tämä johtaa taiteentutkimuksen näkökulmasta ainakin siihen, että taideteoksella on alkuperäisen, tarkoitetun tulkinnan lisäksi rajoittamaton joukko muita tulkintoja.
Tällä oivalluksella on suuri painoarvo kun tutkija ottaa kohteekseen huomattavan vieraasta kulttuurista tai menneeltä aikakaudelta olevan teoksen. Merkitysten löytäminen, miten ilmeisiltä ne sitten saattavatkaan tuntua, ei todista taiteellisen viestin tulleen oikeintulkituksi. Luennolta tähän sopii poimia esimerkiksi vaikkapa kivikautisten luolamaalausten tulkinnan traditio länsimaissa viime vuosisadoilla. Edelleen eläneiden alkuperäiskansojen kulttuurien yksipuolinen suodattaminen eurooppalaisen kontekstin läpi ei palvellut niiden ymmärtämistä. Niin se ei myöskään tehnyt esihistoriallisen taiteen tutkimuksessa, joka perinteisesti tehtiin sen perusteella, mitä alkuperäiskansojen kulttuureista tiedettiin - tai useimmiten vain luultiin. Luolamaalauksissa nähtiin milloin dekoratiivinen, milloin shamanistinen tarkoitusperä, ilman että saatavilla oli minkäänlaista alkuperäistä rinnakkaista lähdeaineistoa niin näiden väitteiden kumoamiseen kuin oikeaksi todistamiseenkaan.
Vieraan taiteen tulkintaa on muutenkin leimannut tietty ylimielisyys sen lähtökohtien omaperäisyyttä kohtaan. Ns. primitiivisten, esihistoriallisten ja marginaalissa elävien ihmisryhmien kulttuureissa ja kuvastoissa halutaan usein nähdä hyvinkin vähän merkityksen syvyyttä ja kompleksisuutta, tai yhtymäkohtia omaan ajatteluumme. Erilaisten taidekäsitysten monipuolisuus halvaannuttaa kuvataiteiden perimmäisten yhteisten tekijöiden etsimisen, ja näin ollen myös kysymys taiteen alusta jää auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti